Sahan historia
Edelläkäyvää uudistumista
Sahan toiminta käynnistyi vuonna 1976 Luvian Saha Oy -nimisenä yrityksenä pienellä Luvian paikkakunnalla Länsi-Suomessa. Liikkeelle lähdettiin muutaman työntekijän voimin ja jo tuolloin varsin ammattimaista sahaustekniikkaa hyödyntäen.
Suomalaisen puutavaran voimakkaasti kasvanut ulkomainen kysyntä toi kasvupaineita kunnianhimoiselle yritykselle. Usko omaan osaamiseen ja korkealuokkaisesti käsitellyn puun kysyntään oli vahva, joten henkilökunnan määrää lisättiin ja tuotantotiloja laajennettiin.
Merkittävä askel otettiin vuonna 1997, jolloin yrityksen koko osakekanta siirtyi Huhtamaan perheelle. Tästä alkoi Luvian Sahan systemaattinen ja entistä voimakkaampi kehittäminen Suomen nykyaikaisimmaksi sahaksi. Omistajavaihdoksesta käynnistyneen muutoksen myötä koko saha rakennettiin käytännössä uudelleen. Mittavista investoinneista huolimatta yrityksen talous säilyi hyvänä.
Nykyinen Luvian Saha on kaikilta osin suurempi kuin koskaan ennen. Yksi Suomen merkittävimmistä saha-alan yrityksistä on pitkäjänteisen ja ennakkoluulottoman työn ansiosta vakiinnuttanut asemansa myös kansainvälisesti tunnettuna ja luotettuna toimittajana. Luvian tulevaisuus näyttää valoisalta – ammattitaitoisesti käsitellylle, laadukkaalle puulle on aina kysyntää.


